KUMOPOPPI 2019

Musiikkikoulu KUMO juhlistaa lukukauden päättymistä ja kevään alkua jälleen Veturitalleilla. Seitsemännen kerran yhteistyössä Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluiden kanssa järjestettävä konsertti on ollut joka vuosi tupaten täynnä iloisia soittajia ja yleisöä. Paikalle kannattaa rientää siis ajoissa.

Tämän vuoden konsertissa julkistetaan ja avataan haku uuteen nuorten kehitysvammaisten aikuisten työpajapilottiin. KUMO sai Taiteen edistämiskeskukselta apurahan uuden pilottihankkeen toteuttamiseen syksyllä 2019. KUMO Musapaja- pilottihankkeen tavoitteena on tarjota lyhyen jakson ajan musiikkialan töitä erityistä tukea tarvitseville nuorille aikuisille. Hankkeen yhteistyökumppanina on Jyväskylän kaupungin työvalmennus Kätevä. Konsertissa hankkeesta ovat kertomassa hankevastaavat KUMOsta ja Kätevästä.

Related Posts

Musiikkikoulu KUMO

Tarjoamme taiteen perusopetusta kaikenikäisille Jyväskylässä ja Tampereella. Erityisosaamisemme on musiikin opetus erityisryhmille. Opintoihin on jatkuva ilmoittautuminen

Viimeisimmät kommentit